Me lährettii aamusti Sani kans lenkil ja kuis ollakkaa: törmättii Likalatikkaa, joka oli lähteny mummunkultie kans mettäretkel. Onneks mul oli kamera mukana ja sai otettuu piänistäki kuvvii, enkä vaa kaikist mettäjutuist.
Mää e tunne ko ensimmäises kuvas oleva siäne varmaks ja harmittele sitä, et ko tänäsyksyn mettä o ollu täys kaikkii siänii, varmasti syätäviiki, ni mää en ol opetellu mitä ne oikei o. Anoppini teki ihanaa siänimuhennost ja etikkaisii suppilovahveroit, mut mää en ol saanu aikaseks ettii tiatoi syätävist siänist. Harmi :(